Täydennystä Tallinnan rantatietoihin

Jos joku siellä ruudun toisella puolen tosissaan miettii rantalomailua Tallinnassa, löytyy tietoa rantavesien lämpötiloista helposti.

Ilmajaam.ee-sivustolla on lista monista rannoista Tallinnassa ja muualla Virossa. Luettelossa on tieto siitä, mikä on ilman lämpötila rannalla, "õhk", sekä veden lämpötila, "vesi".

Tätä kirjoittaessa ei Tallinnassa vesi ole yhdessäkään rannassa yli 15 asteen. Ja vilpoisia päiviä on loppuviikollekin luvassa. Brr.

Rantalomakohde Tallinna

Olemme olleet T:n kanssa kerran rantalomalla Kanariansaarten turistikohteessa. Olimme parissa päivässä tylsistyä kuoliaaksi. Olemme selvästi enemmän kaupunkilomaihmisiä. 

Edellä mainittu on huono aasinsilta siihen, että  olen saanut viime päivinä suuren oivalluksen: Tallinna on mitä parhain ranta- ja kaupunkiloman yhdistävä kohde. 

Oivallukseen vaadittiin näköjään muutto kaupungin sisällä. Emme ole Tallinnassa käyneet aiemmin merenrannalla loikomassa ja/tai leikkimässä kuin pari kertaa. Nyt kun uusi kotimme on lähellä hienoja hiekkoja, olen ollut aivan täpinässä. Hiekkaranta! Purjeveneitä! Keskustaan pääsee hetkessä! 

Lapset ovat rannoista onnessaan. J loikoi tänään rannalla pitkään aivan hiljaa ja omissa ajatuksissaan, kunnes lausui: "ei lähdetä täältä pois ennen kuin 15 tunnin päästä". 

Merivesi oli tänään sunnuntaina 12-asteista, mutta se ei nuorisoa haitannut.  Kuumalla hiekalla lämpeni nopeasti. 

Ainoa miinus on tietenkin se, että rantasesonki ei ole Tallinnassa aivan Epsanjan saarien pituinen. Mutta kun kelejä on (kuten nyt on kiitettävän pitkään ollut), kannattaa niistä nauttia. 

Vironkielistä tietoa Tallinnan rannoista löytyy tästä linkistä. Turistille helpoin valinta on varmasti Piritan ranta, jonne pääsee keskustasta esimerkiksi busseilla 1A ja 34A. 

Sitten leikitellään kuusen alla

Emme ole T:n kanssa olleet koskaan suurimpia puutarhatonttujen faneja. Vähän on tuntunut kitschiltä se touhuilu.

Kunnes.

Jos on niin mahtavia ystäviä, että he järjestävät yllätysjuhlat, joihin lähes jokainen tuo tuliaisiksi personoidun, itse maalatun puutarhatontun, päätyykin toteamaan, että kyllä tonttu sentään on koriste-esineistä jaloin.

Katsokaa nyt näitä!

On tonttua futiksen seurajoukkuepaidassa sekä irlantilaistunnelmissa. Toiset muistuttavat värimaailmallaan tontun antajasta itsestään. 

Opiskeluajoista muistuttavat ylioppilaslakki päässä patsastelevat tontut, joista vasemmanpuoleisella on yllään frakki ja oikeanpuoleisella erään kuoron naisten esiintymisasu. Näitä en edes raaskinut jättää ulos, kun ovat niin juhlallisia. 

Ja tässä on vain noin viidennes meidän saamistamme tontuista...

Viesti hammaskeijulle

Iltapesun aikaan se vielä oli paikoillaan, mutta isälle iltahalia antaessa J:ltä irtosi toinen maitohammas.

Viime kerralla hammaskeiju toi tyynyn alle aamuksi lakupiippuja. Nyt J päätti laittaa tyynyn alle irroneen hampaan lisäksi myös kirjeen hammaskeijulle. Esikoinen saneli minulle seuraavaa:

"S-naisen poika J toivoo hammaskeijulta Angry Birds -karkkeja."

Hammaskeiju, tee työsi!

Vielä itsepalveluostoksista

Postaukseni Selver-kauppaketjun itsepalvelusysteemistä herätti kommenteissa sen verran kysymyksiä, että täsmennetäänpä asiaa vielä.

Kyllä, systeemissä on erittäin mahdollista, että kassiin sujahtaa sellaistakin, mitä ei joko muista tai "muista" piipata. Minä olen ehtinyt tuntea itseni rikolliseksi jo monta kertaa, kun olen huomannut tunkevani vanhasta tottumuksesta ostoskoriin tavaraa ilman, että olen muistanut lukea niistä viivakoodia. Sitten hermostuneena käyn käytävällä ostoksiani läpi ja mietin, mitä jo olen piipannut ja joko vartiointiliikkeen ryhmä pian tulee kumikäsineet kädessä viemään minua kohti takahuonetta.

Panikoida ei oikeasti tarvitse, sillä lukijalaitteen näytöltä voi tarkastaa, mitkä tuotteet on skannaillut.

Ja toinen kyllä: kauppa tekee yllätystarkastuksia ihmisten kasseihin. Se käy niin, että kun on itsepalvelukassalla maksamassa, kassalaitteen ruudulle saattaa lävähtää teksti "ostukontroll" eli ostostarkistus. Silloin pitää mennä vieressä olevalle tavalliselle kassalle, latoa tavaransa hihnalle ja maksaa ostoksensa siinä. Näin on käynyt minulle kerran.

Tuolloin kysyin myyjältä, miten kontrolloitavat asiakkaat valitaan. Myyjä sanoi, että kassajärjestelmä-tietokone valikoi tarkistettavat satunnaisotannalla. Niin kai sitten. Toivottavasti satunnaisotanta ei osu kohdalleni kovin usein, sillä jos on juuri pakannut ostoskärryyn hienosti neljä kassillista ostoksia ajatellen pääsevänsä nopeasti ulos kaupasta, ottaa aika lailla päähän, jos joutuu purkamaan pakkailunsa.

Kiinnostavaa on seurailla, sattuisiko joskus silmään uutista siitä, kuinka paljon itsepalvelusysteemi tuottaa hävikkiä Selverille ja onko menetelmä tosiaan tullut jäädäkseen. Virolaiseen elän ja hengitän sähköinen laite juurtuneena käteeni -mentaliteettiin Selverin piipparit sopivat kyllä hyvin.

Retroruokailua ratikkamatkan päässä keskustasta

Kaikesta retrosta, vintagesta ja menneiden muistelusta, jopa neukkunostalgiasta, on tullut parin viime vuoden aikana ainakin Tallinnassa aivan tavattoman viileetä. Retrohenkisiä kahviloita ja ravintoloita tuntuu olevan joka paikassa, ja kaikki ovat niiiin persoonallisia ja 1980-luvun lampuin sisustettuja, että ne alkavat olla kaikki varsin samanlaisia. 

Mutta eipä niiden hauskuutta voi täysin kieltääkään. Tämän postauksen kuvissa esittäytyy ravintola Söökla, suomeksi Ruokala. Sinne päädyin vahingossa, kun minun piti eräänä aamuna odotella T:tä enkä ollut vielä saanut aamiaista. Muistin lukeneeni Sööklasta jostakin naistenlehdestä, ja kun satuin olemaan korttelin päässä paikasta, menin aamupalalle. 

Kuten näkyy, ulkoapäin ruokala ei varsinaisesti houkuttele. Ravintola on teollisuusalueen sisäpihalla, joten paikkaa pitää osata etsiä. Pieni ulkoterassikin on Sööklan eteen rakennettu, mutta merimaisemia on turha odottaa. 

Mutta sisällä onkin valoisa ja mahdottoman herttainen, kuulemma 1980-luvun neuvostoruokalan tyyliin sisustettu ruokapaikka, josta saa pikkurahalla oivallista sapuskaa. Hyvin hautunut neljän viljan puuro oli muistaakseni euron ja hedelmäsalaatti toisen euron. Lounaiden hinnat ovat 2,50 - 3 euron kieppeissä. Jos olet töissä Tallinnan poliisissa, saat vielä alennusta (poliisiasema on aivan vieressä).  

Ydinkeskustasta tänne on matkaa suunnilleen 2,5 kilometria. Retrofiilistelyyn voi yhdistää ratikkamatkan, sillä ratikat 3 ja 4 (päätepysäkki Tondi) tuovat aivan Sööklan viereen. 

Tämä oli paikka, jossa tuli hyvä mieli. Silloin ei ravintola voi olla läpeensä huono. 

Itsepalvelulypsyllä ja muutenkin itsenäisillä ostoksilla

Oheisessa kuvassa näkyy kaksi asiaa, joihin en ole suomalaisissa ruokakaupoissa törmännyt. 

Valkoinen laitos on maitoautomaatti, josta lasketaan pulloon käsittelemätöntä tilamaitoa (tai siis maitoa - kaikki tilamaito-, raakamaito-, tuoremaito- ym. nimitykset ovat melko koomisia tuotteelle, joka on sitä ihteään. Tölkeissä myytävät maidon kaltaiset valmisteet ovat kaukana siitä nesteestä, mitä tulee lehmän utareista)

Tilamaitoautomaatteja on ollut virolaisissa ruokakaupoissa nyt suunnilleen vuoden verran. Toreilla maitotilojen maitotankkeja on ollut jo pidempään.

Oranssi, kännykän näköinen vimpain on puolestaan Selver-kauppaketjun ostospiippari. Kauppaan tullessaan asiakas rekisteröi kanta-asiakaskorttinsa ja saa käteensä tuollaisen piipparin. Ostoksia kaupassa valitessaan asiakas lukee itse laitteella ostoksiensa viivakoodit.

Kun ostokset ovat korissa ja on aika mennä maksamaan, asiakas ei menekään tavalliselle kassalle, vaan "kylmälle asemalle". Oranssi härpäke laitetaan lukijaan, jonka jälkeen kassakone kertoo ostoksien kokonaissumman. Sen jälkeen ostokset maksetaan pankkikortilla.

Homma voi kuulostaa mutkikkaalta ja vaati minultakin pari kauppareissua totuttelua, mutta sen jälkeen ei enää ole vanhaan paluuta. Piipparisysteemin etu on se, että ostokset saa latoa kaupassa kiertäessään suoraan omiin ostoskasseihinsa. Ei enää kassalle jonottamista eikä maksamisen jälkeen tehtävää kuumeista tavaroiden pakkailua.

Lahden takana pian 5 vuotta

Juhhei, täällä ollaan!

LK:n edelliseen postauksen kommentteihin nakkaaman kehotuksen ansiosta heitän edes pienen elonmerkin tänne blogin puolelle.

Kännykän kamerassa on kaikenlaisia kuvia asioista, joita haluaisin teidän kanssanne jakaa, uusi kasvovesi testattu (jotta aiempi historiallinen kosmetiikkapostaus saa jatkoa) ja paljon hienoja uuden kotiseudun pyöräreittejä koeajettu.

Luvassa muun muassa kaupassakäymiseen liittyvää tekniikkaa, maitoautomaatteja sekä yleisiä meidän perheemme ja Tallinnan kuulumisia.

Onhan tässä ryhdistäydyttävä, sillä Lahden takana -blogi täyttää viikon päästä tasan viisi vuotta. Viisi!

Ikääntyminen on näköjään vähentänyt postaustahtia. Osansa lienee myös palaamisellani työelämään ynnä kevään kestäneillä muuttovalmisteluilla. Nyt laatikot on lähes kaikki saatu purettua (paitsi ne, jotka olivat viisi vuotta purkamatta ja siirtyivät entisessä kuosissa myös tähän uuteen osoitteeseen. Miten niin liikaa tavaraa?)

Tallinnassa on juuri nyt tuomentuoksuinen, hurjan kaunis kevät. Virolaiset naapurit kuopsuttavat pihoillaan niin ahkerasti, että minua hävettää hortonominen laiskuuteni. J meinaa pyörtyä nähdessään pihalla kastemadon, K taas tonkii innolla multaa. Uusien kotinurkkien satakieli laulaa vähän eri tavalla kuin aiemman kodin takapihan ööbik. Aamuisin sängyssä maaten voi päätellä verhon takana odottavan säätilan sen mukaan, kuinka paljon satamasta kuuluu laivojen sumutorvien tööttäyksiä.

Kuulemisiin pian.

Muuttohommissa

Johan tässä onkin reilu vuosi oltu leppoisasti samassa paikassa Amerikasta-paluun jälkeen. Voikin taas muuttaa.

Tällä kertaa Lahden takana -väen muutto on huomattavasti stressittömämpi (kadun tuota sanavalintaa parin viikon päästä) kuin rapakon taakse lähtö.

Vaihdamme vain kaupunginosaa Tallinnan sisällä.

Aika aikaa kutakin. Jätämme vanhan kotimme lähes päivälleen viisi vuotta siihen muuton jälkeen.

Meillä kävi Tallinnaan muuttaessa uskomaton tuuri. Osuimme säkällä naapuriyhteisöön, jonka kaltaista tuskin elämässä toista kertaa osuu kohdalle.

Välillä ruokapöydässä on vain omat lapset, välillä tenavia on kuusi. Seuraavassa hetkessä omat kersat katoavat jonnekin pihan toiselle puolelle naapuriin, josta haen heidät muutama tunti myöhemmin. Luultavasti he ovat sinä aikana jo ehtineet siirtyä yhdestä naapurista toiseen.

Yksi naapuri soittaa työmatkalta, että on kahvilassa, jossa olisi hyvää napoleoninkakkua, jota voisi tuoda mukanaan. Toinen luo lumet, kun olemme reissussa ja toimittaa tuttavaltaan saamaa virolaista luomujauhelihaa pakastimen täyteen. Lelu- ja lastenvaatevaihto käy pihan yli ahkerasti. Kesäisin päiväkahvilla istutaan sen naapurin pihalla, kenen puolelle sattuu sillä hetkellä paistamaan aurinko. Ikkunaan koputetaan tai puhelin pirisee, jos autotallin ovi on sattunut illalla jäämään liian pitkäksi aikaa auki.

Viron kieltä emme taatusti olisi oppineet yhtä hyvin, ellei olisi ollut naapureita, keiden kanssa jutella. Naapuruston lapsia on täysin kiittäminen siitä, että J ja K ovat kasvaneet kaksikielisiksi. Miten suunnattoman surku onkaan, että pian keittiön ikkunaamme ei koputa kurarukkanen kädessä kukaan ja kysy "Kas J ja K tulevad õue mängima?"

Mutta meidän matkamme jatkuu ja haluamme uskoa, että vanhat tutut koputtelijat tulevat soittamaan ovikelloa uuteen kotimme. Toivottavasti ikkunaan alkavat kopsutella aivan uudetkin leikkikaverit.

Yhteisöstä voi joutua lähtemään pois, mutta unohtaahan sitä ei pidä eikä tarvitse.

Suured, suured tänud Teile, kallid naabrid, toredate aastate eest! Tere tulemast soolaleivapeole!

Viru - Tarinoita hotellista

Kävin työn puolesta katsomassa Tallinnan Viru-hotellista kertovan dokumenttielokuvan Viru - Vabaduse saatkond. Tämä vironkielinen leffa on Viroon kohdennettu versio Taru Mäkelän ohjaamasta elokuvasta Viru - Tarinoita hotellista.

Tallinnan, Viron ja Virun historiasta kiinnostuneelle elokuva on ehdotonta katsottavaa. Viru-hotelli on ilmiselvä osa Tallinnan kaupunkikuvaa, mutta sen historiaa ja merkitystä Viron länsimaistumiselle ei välttämättä osaa satunnainen Tallinnan-kävijä ajatella.

Hotellin kulta-aikaan liittyy järjetön määrä uskomattomia tarinoita. Pelkästään sen rakentaminen oli mullistavaa. Elokuvasta jäi mieleen Tallinnan silloisen pääarkkitehdin kommentti siitä, miten neuvostoaikaisten tylsien kerrostalojen rakentaminen "ei antanut mitään sielulle". Sitten tuli Viru-hotellin rakentaminen, jossa käytössä olikin länsimaisia materiaaleja, ja tiukkoja rakennussäädöksiä saatettiin katsoa hieman läpi sormien.

Jos muualla neuvosto-Virossa olikin pula, defitsiit, asioista, Viru-hotellissa oli kaikkea. Sen ansiosta siellä majoittuivat kaikki oman aikansa huippunimet Elizabeth Taylorista Iranin shaahiin Reza Pahlaviin.

Ja sitä henkilökunnan määrää! Parhaimmillaan Virussa on työskennellyt noin 1 000 ihmistä. Leffassa haastatellun tarjoilijan mukaan yhtä asiasta kohden saattoi olla 1,3 henkilökunnan edustajaa. Shaahin vierailua varten tarjoilijat harjoittelivat tuntikausia kantamalla tarjottimillaan tiiliskiviä ja treenaamalla samalla oikea-aikaisia ruokasaliin saapumisia.

Harmi, etten olen nähnyt suomenkielistä versiota elokuvasta, joten en voi arvioida, millaisen näkökulman se asiaan tuo. Vironkielinen leffa oli joka tapauksessa hyvin kiinnostava, vaikka välillä meinasikin jäädä hieman laahaamaan ja käsittelemään minusta liikaa yleisesti elämää neuvosto-Virossa. Napakampi aiheessa pysyminen olisi mielestäni tehnyt elokuvasta vielä paremman.

Suomenkielisen elokuvan trailerin voi katsella tämän linkin kautta. Vironkielisen trailerin puolestaan löytää täältä, kun klikkaa sivulla olevaa treiler-nappia.

Elokuvan teosta on Taru Mäkelä ollut kertomassa Arto Nybergin keskusteluohjelmassa. Mäkelän haastattelun voi katsella tästä linkistä.

Jogurtti-röyh

En muista, että olisin koskaan nähnyt kaupoissa mustaviinimarjajogurttia, en edes Suomen notkuvien maitotuotehyllyjen äärellä.

Pari viikkoa sitten ostin kokeilumielessä jostakin Tallinnan Prismasta Pajumäen talun eli tilan mustaviinimarjajogua. Nyt olen koukussa. Kääks, miten hyvää! Kerrankin marjajogurtti, joka maistuu sille marjalle, mille väittääkin maistuvansa. Visiitti maitotilan sivuille kertoi, että ovatpa jogurtit vielä luomuakin.

Linja-autossa on tunnelmaa

Facebook aina kysyy, mitä mietin. 

Tänään bussissa istuessa olen miettinyt sitä, miten viron kielessä bussista poistuessa sanotaan "jään bussist maha", eli jään bussista pois/maahan. Liike on siis alaspäin. 

Suomeksihan bussista vain jäädään pois tai jopa noustaan pois. Hassua, että kahdessa läheisessä sukukielessä liike voi olla niin eri suuntaan. Kumpikin suunta on kyllä looginen. Alaspäinhän sitä bussin sisältä lähdetään, kun laskeudutaan pari porrasta pysäkille. Toisaalta ensin pitää nousta penkistä pystyasentoon, joten suomankielinen versiokin on järkeenkäypä. 

Lisäksi olen itse päätellyt, että virolaisille alaspäin meno bussista on ainoa mahdollisuus, sillä kaikki haluavat aina seisoa bussissa. En koskaan opi sitä ymmärtämään: miksi pitää jäädä seisoskelemaan, vaikka vieressä olisi viisi tyhjää paikkaa? 

Suomeksi ollaan bussipysäkillä, mutta viroksi bussipeatuses, eli bussipysäkissä. Kesti kaaauan, ennen kuin opin tätä oikein käyttämään. Jostain olen lukenut, että viron kielen sisäpaikallissija voi tässä tapauksessa johtua siitä, että bussipysäkit ympäri Viroa ovat perinteisesti olleet koppeja, joihin on voinut mennä sisälle odottelemaan. 

Hmm, onhan Suomessakin ollut maitolaitureita, joiden luona on kyytiä odoteltu, mutta koska ne ovat laitureita, on niillä odottelu tapahtunut ulkopaikallissijassa. 

Että tällaisia mietin. Moro! 

Lukuvinkki Tallinnan ravintoloita etsiville

Bloggaaja-kollega LK on jokin aika sitten kirjoittanut oivallisen listan omien Tallinnan kotinurkkiensa ravintoloista.

Postaukseen pääsee klikkaamalla tätä linkkiä.

Suosittelen vilkaisemaan, jos etsii kahvi- tai ruokapaikkaa Kadriorgin suunnilta. Kirjoitus on myös riemukas uutinen meille Park Cafen ystäville: Kadriorgin puiston kulmalla oleva kahvila on kuulemma taas aukeamassa.

Postaus sai miettimään, mistä omien kotinurkkien kuppiloista voisin täällä omalla tontilla kirjoittaa. Valikoima on kyllä valovuosia pienempi kuin LK:n kulmilla, mutta ehkäpä joskus sananen tästäkin aiheesta. Jos Kadriorgissa on elegantteja kahvipaikkoja, niin meilläpä on kaupungin parhaat burgerit, nih!

Bloggaamisen sivutuotteita

Jos kohta bloggaamiseni käykin tällä hetkellä varsin hiljaisella liekillä, sähköpostiini tulee silti kiinnostavia yhteydenottoja.

- Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen laitoksella blogikirjoituksiani käytetään parhaillaan aineistona eräässä varhaiskasvatukseen liittyvässä kandidaatintutkielmassa. Kunhan se aikanaan valmistuu, jaan varmasti tutkimuksen tuloksia myös täällä. Teille blogin lukijoillehan jutut eivät ole mitään uutta.

- Eräs suomalaistoimittaja otti minuun yhteyttä ja kysyi, voisiko hän haastatella minua kerrostaloasumiseen liittyvää juttua varten. Toki voisi, mutta minä vain en asu kerrostalossa. Onneksi tiedän monia hyviä haastateltavia!

- Kun kirjoitan jotakin ruokaan liittyvää, saan lukijoilta viestejä ja reseptivinkkejä samaan aiheeseen liittyen.

- Ikuinen kestosuosikki yhteydenotoissa on akupunktio. Olen jakanut akupunktiohoitajani (jolla en ole enää käynyt yli kahteen vuoteen) yhteystietoja todella monelle.

Kaikkea sitä, totean jälleen kerran.

Viron opettajien palkat nousivat

Hyvinkin tarkalleen vuosi sitten Viron suurin puheenaihe oli opettajien palkat. Aiheesta tuli mainittua myös täällä. Muistelen, että joku blogimme lukija pyysi päivittämään tilannetta, kun mahdollisia muutoksia palkkoihin tulee.

Viron opettajien palkkahan on huono vitsi. Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneet koulutusalan ammattilaiset tienaavat kuukaudessa reilusti alle tuhat euroa.

Vuosi sitten opettajat laittoivat täyden rähinän päälle, osoittivat mieltä ja lakkoilivat paremman palkan puolesta. Se oli harvinaista hässäkkää Virossa, jossa ammattiyhdistyksiä joko ei ole tai ne ovat julkisessa keskustelussa hyvin hissukseen.

Tänään Postimees-lehti kertoi, millaisiin lukemiin opettajien palkkojen nostossa on päästy.

Opettajat toivoivat, että nuorempi opettaja -nimikkeen opettajien minimipalkka olisi noussut 730 euroon, kun se ennen oli 608 euroa.

Opettaja-nimikkeellä työskentelevän open liksan toivottiin nousevan 773 euroon (ennen 644 eur) ja vanhempi opettaja -nimikkeellä kansaa sivistävän haluttiin saavan edes 883 euroa (ennen 736).

Aivan näihin lukemiin ei ole päästy. Nyt sekä nuoremman opettajan että opettajan minimipalkka on 715 euroa. Vanhemman opettajan minimipalkka pysyi entisellään, mutta esimerkiksi Tallinnassa ja Tartossa heille maksetaan "sentään" yli 800 euroa.

Viron tilastokeskuksen mukaan vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä virolaisten keskimääräinen bruttokuukausipalkka oli 916 euroa. Komeasti jäävät opettajat siitäkin lukemasta.

Hatunnosto (tai niin kuin viroksi sanotaan müts maha, eli lakki päästä jonkin asian edessä) virolaisille opettajille, jotka jaksavat työtään tehdä.